kaloreita, mut ei onneks liikaa

eilen menin nukkumaan, mutta uni ei tullut, koska vatsa murisi niin helskatisti. mutta en silti syöny mitään, koska tiiän, että aamulla mun fiilis on sen parempi mitä tyhjemmällä masulla herään. aamusin mulla ei ole ikinä edes nälkä vaikka yöllä tuntuu että voisin syödä koko jääkaapin tyhjäks. 

tykkään aamuista muutenkin nykyään paljon enemmän ku illoista. vaikka heräisinki omaan itkuun niin mun ei tarvi jäädä sinne pimeään nyyhkyttämään vaan voin nousta, vetää kupin kahvia naamaan, kuunnella musiikkia tms. ja se että saan viettää kaikki aamut ihan rauhassa ilman mitään kiirettä johtuu siitä, että en opiskele tällä hetkellä vaan oon töissä ja teen melkein aina vain iltavuoroja.

tässä vielä mun tän päivän syömiset (yht. n.365 kcal) :

80 kcal

60 kcal

n. 175 kcal

n. 50 kcal

- harhaileva

syömishäiriöni

hei ! nyt kun luin tuon puolenyön aikaan raaapustetun aloitustekstin tälleen jälkeenpäin niin tuntuu taas vähän tyhmältä. nää on näitä pieniä hetkiä milloin minusta tuntuu, että eihän mulla oo mitään hätää ja että kyllähän minä selviän. sellanen olo että ehkä haluankin vielä elää ja kokea ihan pikkaisen enemmän. oon kylläkin varma, että taas ku ilta alkaa hämärtyyn niin ne möröt hiipii tuolta sängyn alta ja kaapin kätköistä huutaan mulle että "voi tyhmä tyttö mitä oikein luulit, ei susta koskaan tuu onnellista, voisit lähteä meneen"

mutta joo, sitten asiaan ! nimittäin nyt voisin hieman tässä avata mun ongelmia syömisen kanssa ja kaikkea muuta siihen liittyen. ne pienet merkit alko ensimmäisen kerran näkyä noin vuosi sitten ku oon kirjottanu mun päiväkirjaan "hyi oon lihonnu, pakko alkaa laihtua". aloin laskea kaloreita hullun lailla ja se tuntu aluksi niin palkitsevalta ku se paino vaan putos ja putos ja sitten reilussa kuukaudessa olin laihtunu jo noin 7kg. se numero siinä vaa'alla kyllä todellaki pieneni aika lujaa vauhtia ja ihmiset mun ympärillä alko huomautella siitä myös. 

sitten meni jonkin aikaa kun en tiennyt haluanko lopettaa sen laihtumisen vai jatkaa itteni nälkiinnyttämistä ja kesti tosi kauan, että taas sain jollakin tasolla normaalin suhteen ruokaan. silloin mun tukena ja turvana oli mun paras kaveri, joka oli suunnilleen samanlaisessa tilanteessa ja sen parempaa vertaistukea en olis voinu edes toivoa. kaikki alko meneen parempaan suuntaan ku oli joku kehen turvautua. 

nykytilanne taas ei oo enää niinkään valoisa. oon tullu ryminällä alas sieltä minne joskus silloin kipusin. asiat on muuttunu aika pienessäkin ajassa ja en oo koskaan tuntenu itseäni näin yksinäiseksi ja surulliseksi. ja oikeastaan asia mihin tällähetkellä voin enää turvautua on laihtuminen ja sen tuoma lohtu ja se onnistumisen tunne. 

ihan parasta suklaata kahvin kanssa. sallin itelleni siihen kylkeen yhen tällaisen, joka painaa 10g ja sisältää 60kcal. 

vielä tähän loppuun ja ihan muodonvuoksi niin lyödäänpä nyt sitten vielä faktat pöytään:

164cm, 47,5kg, bmi 17,7 ja alaspäin ollaan menossa. 

-harhaileva

minä

...olen peloissani.

 

"kukaan ei auta. kellään ei kiinnosta. oon ihan hukassa."

 nää on hyvin tuttuja virkkeitä mun pääkopan sisällä ja tuo on se fiilis mikä mulla on lähes 24/7. tunnen itteni todella todella yksinäiseksi. ainoastaan pieninä lyhyinä hetkinä minusta tuntuu ees vähän valoisammalta, kun taas sitten vajoan takaisin pimeään.

"oon oksettava. mun pitäis laihtua vielä. mun pitäis haihtua kokonaan. mun pitäis nälkiinnyttää itteni pois täältä. en saa syödä. se on asia, joka pitää minut hengissä ja en tiiä haluanko sitä enää"

nää on ajatuksia jotka vierailee ehkä vähän turhan useasti. oon jo nyt lievästi alipainoinen, mutta silti vain haluan laihtua.

"oon vastenmielinen. kukaan ei ikinä vois rakastua minuun. oon ihan turha eikä kukaan tarvi minua,"

en tykkää itestäni tippaakaan. välillä inhoan ja vihaan niin, että toivoisin että joku, ihan kuka tahansa pahoinpitelis minut henkihieveriin. häpeän sitä ja ei varmaan hirveästi yllätä että oon myös tehny juttuja jotka vois luokitella itsetuhoiseksi käyttäytymiseksi. 

Tiivistettynä tätä blogia siis kirjoittaa yksinäinen, hukassa oleva, itsevihassa kylpevä ja syömishäiriön kanssa kamppaileva 19-vuotias tyttö.

- harhaileva